Tulin mukaan selkäyhdistyksen liikuntatoimintaan 1990-luvulla kärsiessäni yläselän vaivoista jotka olivat selkeästi työasennoista johtuvia. Säännöllinen jumpparyhmään osallistuminen helpotti tilannettani ja välillä oli vuosia etten osallistunut jumppiin kovinkaan aktiivisesti. Kuusi vuotta sitten huomasin että yhdistys järjesti myös joogaa johon oli helppo osallistua heti työpäivän päätteeksi ja niinpä joogasta tuli edelleen jatkuva harrastus. Nyt eläkkeellä ollessa osallistun kahteen liikuntaryhmään viikossa ja pyrin näin ennalta ehkäisemään ikääntymisen aiheuttamia selkävaivoja ja pitämään itseni liikkuvana ja mahdollisimman notkeana.
Olen toiminut yhdistyksen hallituksessa ja sen puheenjohtajana vuodesta 2019 lähtien ja tähän ajanjaksoon on sisältynyt mm. tilitoimiston vaihto, koronapandemian mukanaan tuomat haasteet ja muutokset sekä nyt viimeisimpänä uusien kotisivujen työstäminen. Näissä tehtävissä on ollut paljon apua siitä, että olen työskennellyt pääosan työurastani esimiestehtävissä ja tottunut organisoimaan asioita. Hallituksen työskentelyssä koen tärkeäksi, että meillä on hyvä yhteishenki ja luottamus kaikkien hallituksen jäsenten ja varajäsenten kesken. Hallitustyö tuo mielenkiintoista vaihtelua ja sisältöä eläkeläisen arkeen. On mukavaa suunnitella uudenlaista toimintaa yhdistyksen jäsenille!
Tainan selkäjoogatunnit ovat monipuolisia ja tehokkaita
Tainan selkäjoogatunnit ovat mielestäni monipuolisia ja tehokkaita, mutta myös rentouttavia. Tunnit alkavat itsensä kuuntelulla. Huomio kiinnitetään hengitykseen. Ilmavirtaa ohjataan kehon eri osiin. Se auttaa jopa…